Pages

tiistai 28. helmikuuta 2012

DOKIDOKI - Animeavautumista ja lyhyesti peruukeista

Kevään tulevien tapahtumien välissä on paljon hengähdystaukoa tehdä jos mitä (cossia) ja kuluttaa aikaa jos mihinkin turhaan.. Itsellä noin töiden lomassa tullut harjoitettua eskapismia ja rankalla kädellä.

Kuvassa ihkupihku Christopher Weatherfield kakkospelistä. Iiks.

Aikaisemmin deittipelien jalo maailma on ollut aika vähällä kokemuksella random flash pelejä lukuunottamatta. Kun kaveri neuvoi miten DS emulaattorin kanssa värkitään olen uponnut pelaamaan sellaisia pelejä kuin Tokimeki Memorial Girl's Side ja Tokimeki Memorial Girl's Side: 2nd Kiss. Kyllä ne ovat juuri sitä miltä kuulostavat.

Madoka Kijo

Perus periaatteena on että päähenkilö aloittaa fiktiivisessä yksityskoulussa ja elää normaalia lukiolaisen elämää osa-aika töineen, koulun klubeineen ja saa mahdollisuuden hengata poikien kanssa tavoitteena saada joku näistä kilmaltelevista bishooneneista tunnustamaan rakkautensa valmistumispäivänä. Tämän vuoksi sitten tehdään ystävänpäiväsuklaita, pukeudutaan pojan mielimiin vaatteisiin, mennään treffeille jos minne ja ollaan tälle hirrrveän mukavia. (Okei nyt loppuu nämä Putous läpät tähän!)

Ihana Takane on ihana.

Aikaisempi aikomus miksi ylipäätänsä DS emulaattorin koneelle hankin oli päästä pelaamaan Love Plus - peliä, mutta itse peli on vielä vähällä peluulla koska Love Plussassa on enemmän ominaisuuksia mihin tarvitsisi muunmuassa DS:ssän mikkiä, mikä ei koneen kautta oikein toimi koska emulaattorit ovat puutteellisia. Muunmuassa kun peli kuvittelee että olen sammuttanut virran tallentamatta, pelin alussa ruutuun ilmestyy joku tytöistä moittimaan huonosta käytöksestä ja käskee sitten pyytämään anteeksi. Jos ei anteeksi saa pyydettyä (mikä ei mikin vuoksi onnistu) suhde likkaan kärsii. Tuntuu pahalta. Lempityttö on kuitenkin löytynyt ja varmaan koetan jatkaa tämänkin peluuta kunhan vain maltan muulta.


Animen suhteen nyt on tullut lämmiteltyä vanhaa rakkautta, nimittäin Salapoliisi Conanin katsomista.. Jätin joskus.. olisiko 5 tai 6 vuotta sitten sarjan kesken johonkin reilun sadannen jakson kohdalle. En ole VALTAISA rikostarinoiden intoilija mutta Salapoliisi Conanista olen aina ollut vähän heikkona.. Oikeasti mielenkiintoiset murhatapaukset on jännittäviä ja jaksaa mietityttää mistä Gosho Aoyama oikein repii kaikki mysteerit kun mangallakin on vielä tuli alla.. Leffoja tullut 15. kappaletta. Ne olen joka ikisen vuosien saatossa katsonut ihan innoissani. Paras elokuva on varmaankin edelleen kuudes elokuva: The Phantom of Baker Street.

Nykyään jaksoja on tullut yli kuusisataa.. mutta mikäpä kiire tässä valmiissa maailmassa! Jos katsoisin jakson päivävauhtia pääsisin vähän yli puolenvälin sarjaa vuodessa......! Ahahah... En usko että onnistuu kiriä ihan heti, mutta haitanneeko tuo mitään.. Julkaisutahdissa katsominen ei niin paljoa houkuta että möisin sieluani sarjalle ihan heti. Mukavaa kuitenkin palata ja huomata että vieläkin jaksaa viehättää.

Tullut myös korkattua höttöä animen MYÖS puolelta nimittäin Idolm@ster ja Uta no Prince-sama. Jälkimmäinen on ollut katsottavana noin viimeistä jaksoa vaille varmaan kohta kuukauden, oikeastaan siitä syystä että tiedän tasan tarkkaan pelkällä veikkauksella mitä tulee tapahtumaan. Jostakin helkkarin syystä olen silti nauttinut prinssi-idoli-desuilusta rikollisen paljon. Idolm@ster menettelee, ihan mukavaa aivot narikkaan animea.. Idoliteemana ehkä eniten innostaa kuin se että hahmot olisivat mitenkään erityisen jänniä tai syvällisiä. Uutta animekautta odotan kuitenkin ihan kiinnostuksella, kiinnostavia sarjoja olisi AKB0048 ja Sakamichi no Apollon.


Näillä mitä tällä hetkellä olen jauhanut niin ei ole oikeastaan mitään tekemistä cosplayn kanssa varsinaisesti, mutta kokeilen oikeastaan ensikertaa varsinaista vapaata avautumista animen ja pelien suhteen. Ei mitään syväluotaavaa, mutta bloggaan koska voin. En ajatellut paljastaa cossaavani ensi kesänä Kogoro Mouria vaikka viikset on molemmilla yhtä tuuheat. Tosin Idolm@sterissa on ihanan älyttömiä lava-asuja.

Näin loppuun vielä heitän pari pientä kuvanrääpälettä parista uudesta peruukista jotka löysivät vasta kotiovelle. Liittyy vahvasti tulevaan vuoteen.

Pinkki paita ei järin buustaa miehisyyttä mutta leikkaus on kiva !

Kyllä se on oikeasti näin härskin pinkki. (Ei ole mitään tekemistä Utenan kanssa.) Hahmon arvanneelle papukaijamerkki.

Tarkkasilmäiset huomaa että blogin nimi on vaihtunut samaksi mitä osoite.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kitacon 2012 - Tapahtumapäivitys kerrankin ajassaan!

Tapahtumakalenteri jatkuu ja tässä tuli kätyä Kemin Kitaconissa.

Meidän uusi monilukuisempi Fredrik ensimmäistä kertaa lavalla.

Bad Apple
KARA - Mister
Buono! - Renai Rider
Super Junior - Bonamana

Tanssiesitys oli oman Kitaconin huipennus, todella hauska kokemus ja porukassa on jotain sitä voimaa mitä pitääkin. Pientä lämmittelyä olisi ennen esitystä kaivannut, se näkyi ehkä eniten omalta osalta liftissä, mutta kokonaisuutena näyttää omasta mielestä tosi hyvältä ! Fiiliksissä tullut katsottua videota ties kuinka monta kertaa putkessa, esityksestä jäi hyvä mieli ja ylipäätänsä koko tapahtumasta ! Kitaconit ollut pieniä, mutta mieleisiä tapahtumia, mutta tämä mahtanee olla tähän mennessä paras.

Omalta osalta ensimmäistä kertaa pidin luentoa ihan yksinään. (gasp) Kokemuksena oli ihan jännä, tosin kun aihepiirinä oli AKB48 niin noin kuuntelijakunta oli kohtuu harvalukuinen.. Kiitos kuitenkin muutamalle loppuun asti istuneelle henkilölle ! Pelastitte päiväni.

"Siinä on niitä naisia :I" kuvaaja Räbbänä

Sama luento tulee vedettyä varmaan uudestaan Oulun Chibiconissa ehkä vähän varmemmalla otteella mitä tällä kertaa. Vielä varmaan paisutan aihepiiriä lisää kun puhuttavaa löytyy! ( Ja intoa koska olen pieni surullinen fanityttö ) Aikaa itseasiassa jäi kaiken läpikäytyä vielä varttitunti.. varmaankin kotona asiaa harjoiteltaessa uskallauduin puhumaan verkkaisemmin.



Cosplay-deitissäkin tuli viuhahdettua Soul Calibur 2:n Talimin asussa. Asu ei tätä ennen oikeastaan ole ollut päällä, mutta mahdollisesti saatan pukea puvun päälle uudestaan johonkin tulevan vuoden coniin. Propeissa on vielä pientä fiksaamista sillä yksityiskohtia puuttuu ja kaulakorun liimaus petti conia edeltävänä aamuna.. Onneksi on olemassa pikaliima ja rautalanka että esiinnyin paikalla kuitenkin kuten olin luvannut. Miestä/naista en saanut tänäkään vuonna. Tuntuu pahalta mies :'(


Kiirettä piti esityksen, luennon ja deitin vuoksi koko päivän ja kävimme myös tanssimassa Stellan vetämässä j-pop tanssitunnilla muutaman muun Kara - asuisen kanssa. Porukkaa ilmestyi paikalle mukavasti ja tuntui olevan mukana hyvin ! Hiki kyllä irtosi ihan kiitettävästi j hauskaa oli. Omia suosikkeja oli SKE48:n Banzai Venus, Milky Way:n Anata Boshi ja AKB48:n Oogoe Diamond.

Kahdeksan jälkeen olimme koko porukka takaisin Oulussa. On todellä miellyttävä tunne on kun pääsee conin jälkeen nukkumaan omaan sänkyyn.. Yleensä aina edessä on monen sadan kilometrin matka ja kauhea määrä tavaraa raahattavana kotiin. Tällä kertaa tosin tavaraa oli jumalattomasti, johtuen isokokoisista propeista ja läppäristä. Yhdistyspöytä oli taas pystyssä. Hartaana toiveena olisi että mahdollisesti kiinnostuneita jäseniä löytyisi lisää.

Hieman kummallisen haikea fiilis aina on kun yksi projekti saadaan päätökseen, kyseinen tanssiesitys tosin ilmestyy toiseenkin tapahtumaan, mutta nyt sitten alkaa viimein tulevan kesän coniin tulevan ryhmäcossiesityksen harjoittelu. Jännittää miellyttävästi koko tuleva vuosi. kaikkea mukavaa näkyisi olevan luvassa!

Noin yleensä vielä noista Talimin propeista mistä aikaisemmin mainitsin niin aikaisemmassa työstössä aseen nupit näyttivät periaatteessa tältä:

Paperimassa on vielä märkää ja ilman maaleja, mutta huomio keskittyköön vasemmalle.

Muoto muistutti enemmän jotain mikä kaipaa noita armeliaita sensuurineliöitä.. Kuitenkin sain muokattua nupit uusiksi ja lopputulos on tällä hetkellä tämä:


Tässä on ensimmäinen proppiyritelmä pahvista, massasta, poly-uretaanivaahdosta, softiksesta ja tekonahasta. Maalaukset menee enimmäkseen uusiksi, mutta muoto ja koko on onnistunut. Samaten keveys on sopiva että jos uskallaudun lavalle näiden kanssa ja opettelen käsittelemään niitä hieman niin pystyn jopa "taistelemaan" ilmaa vastaan. Lavalla en ole vieläkään ollut yksin pukukisassa. Vielä näitä uusia kokemuksia koettavana.

En jaksa alkaa tehdä lupauksia että päivittelisin ahkerammin tai että edes manaisin mitä tulevia cosseja on luvassa, koska koen koko cossisuunnitelmien julkisen esittelyn kohtuu turhaksi omalta osalta.. mutta mielenpäällä olisi tehdä jonkunlaista spämmiä/hehkutusta/mietintää omista mieltymyksistä animen/mangan/hahmojen suhteen. Taikka sitten jotain näitä hahmoja cossaisin jos olisin eri mallia, eri kokoa, eri sukupuolta. Näkee sitten kunhan viimein saan jotain aikaiseksi. Mietinnän alla on myös paljon cosplayhyn ja ulkonäköön liittyviä asioita, mutta ne tulee uusittavaan luentoon mitä pidän Ainon kanssa myöhemmin.

Fredrik on saanut oman Facebook sivun joten jos sydämmenne sanoo kyllä niin käykää tykkäämässä meistä TÄÄLLÄ.

Fredrikin youtubekanavaa on päivitetty nyt myös Kitaconin jälkeen kovasti.

Kiitos kuitenkin kaikille tapahtumasta ! Seuraavana on itsellä luvassa Oulu Chibicon.. Tampere Kuplii jää tällä kertaa kunnilalla välistä.