Pages

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

WCS 2015 4/5 Harjoitukset ja finaali

Viimein kenraalit ja finaalipäivä.

Kenraaleihin lähtö oli kohellusta koska pieni rekka joka oli varattu lavasteiden kuljetukseen pönötti avoimena kadunvarressa ja monella kisaajalla oli ajatuksena se että omat lavasteet oli saatava ensimmäisenä kyytiin. Sillä ei ollut mitään väliä kuinka alku tai loppupääässä kisaajaumero oli miten pikkurekkaa pakattiin eikä kukaan organisoinut tätä touhua mitenkään. Katsoimme touhua jonkun aikaa ja patentoimme kantokahvan pakkausteipistä (Eetu olet supermies!) ja raahasimme kolmeen pekkaan kaikki tavarat kävellen tapahtumapaikalle. Kannatti olla äkäisiä. Tämän saman tempun teki pari muutakin tiimiä.

Mieleen jäi lämpimästi myös team Korean organisaattori joka otti kantaakseen Ainolta ison laatikon loppumatkasta. Herrasmiehiä oikeasti löytyy tästä maailmasta. ;_; KIITOS!

Kuva: Mizuki Kawai
Jos jotakin kenraalipäivästä oppi oli se että ennakoiminen, tehokkuus ja se että olimme järjestäneet tavarat fiksusti tätä päivää varten tosissaan kannatti. Saimme kasattua kaikki lavasteet juuri ennen kuin infotilaisuus alkoi. Itse aikataulu oli (taas) pettänyt ja aikaisemman informaation mukaan meillä olisi pitänyt olla vielä aikaa kasata lavasteita infon jälkeen: EI OLLUT. Team Finland lavaharjoituksiin heti. Onneksi kaikki oli järjestyksessä.

Kuva: Mizuki Kawai
Kahdella lavaharjoituskerralla lavasteet saatiin oikealle kohdilleen. Harjoitukset menivät hyvin, kaikki oli hyvin. Jännityksen haistoi jo takahuoneessa ilmassa.. Kaatuilevia lavasteita, rikkoutuvia lavasteita.. näiden takia ihmisten tappelemista aikaa vastaan.. Luojan kiitos emme joutuneet sen pahempaa tekemään kuin marssimaan Tokyuu handsiin ostamaan lisää teippiä.

Esiintymistilanteissa tuntuu aina huojentavalta se että itse kenraaliharjoitus menee putkeen.. jos ei niin voin vain kuvitella, että miltä mahtaisi tuntua nousta lavalle seuraavana päivänä jos koko esityksen totetuminen on täysin vaakavalaudalla. Joskus tottakai iskee pelko siitä että kenraalit meni putkeen, meneekö kaikki perseelleen sitten esityksessä? Tiedän että moni tiimiä jäi vielä iltamyöhään tekemään töitä.. Mahtavin oli yhdessä lähislotissa harjoitteleva tiimi jonka lavaste kaatui aina uudestaan ja uudestaan, mutta kaksikko vain nauroi..

FINAALIPÄIVÄ

Kuva: BurmSeon Lee - Maachi pitelee kylttiä :3
Finaalipäivänä ennen kisaa oli punaisen maton aika ja vaihteeksi lämpötilat olivat huippulukemissa. Kokemus oli hauska ja pääsimme johtamaan letkaa ensimmäisellä marssilla punaisen maton poikki.. Tästä eventistä on todella kivoja ja hymyileväisiä kuvia ja varsinkin menomatkasta kun oikeasti kuumuus ei tuntunut pahalta ja poseeraaminen oli oikeasti hauskaa.

Matka kulki Sunshine Sakaelta takaisin hotellin aulaan. Aulassa kaikki saivat tankata hieman vettä ja hieman hitaamin kulkeva poseerausjono palasi takaisin posettamaan joukkokuvaan. Tässä vaiheessa näin kun Kiinan tiimin tytöt palasivat ennen joukkokuvaa jo takaisin ilmastoinnin viileyteen (luultavammin huonovointisuuden vuoksi) ja muut jäivät äheltämään itseään joukkopotrettiin. Ongelma oli se että millään kaikkia ei saanut näkymään kuvassa. CRAZY SMILE PEOPLE!! Australian toinen edustaja kiroili tässä vaiheessa värikkäästi kuumuutta ja epäselviä ohjeita ja koin jotenkin suurta yhteyttä .. :D

Porukka päästettiin viimein pahasta, mutta sanotaanko että vähäpukeisimmat pukuilijat pääsivät tässä tapahtumassa helpoimmalla. Oli aika viimein lähteä valmistautumaan illan finaaleihin!

Ehdimme onneksi myös pistäytymään ennen tapahtumapaikalle lähtöä kahvilassa :3

Kuva: Mana Ikeda
Meillä odotus ei ollut kovinkaan pitkä, toisin kuin muilla ja kun kaikki oli varmistettu ja tarkistettu niin pääsimme jo hyvillä tulilla lavalle. Vielä viimehetken tsemppaukset ja viimein pystyi sanomaan oikeasti sydän pompottaen toiselle: "Nyt mennään!"

Olen edelleen pettynyt siitä että niin "pienellä" asialla kuin lavasteiden väärällä asettelulla oli koko esityksen yleisilmeeseen niin suuri vaikutus. On melkein helpopaa käsitellä pienessä päässän virhe minkä tekee itse kuin se että jokin menee pieleen itsestä riippumattomista syistä. Kun lavalle on menossa 26 eri maata ei voi kukaan varmistella että osaatteko varmasti tehdä sen mitä pyydetään.. pitää vaan luottaa. Luottaminen ei riittänyt.

Lohduksi ei riitä se että suurinosa ei huomannut että mitään mokaa tapahtui sillä se visio mitä piti pystyä näyttämään maailmalle ei toteutunut. Haikailin jälestäpäin myös toista taltiointia esityksestä sillä tuntui että livelähetyksessä kuvaaja keskittyi epäoleellisiin asioihin, muunmuassa kuvasi minun tietoisesti poispäin käännettyä selkää eikä Ainon naamaa silloin kun olisi ollut sen tarve. Note to mysef: Jos valomiehiin ei voi aina luottaa niin ei myöskään siihen että kamera keskittyy oleelliseen. Ei edes Summitissa.

Ainoa totuus mikä lämmittää oli se että molemmat teimme lavalla parhaamme. Olen ylpeä meistä molemmista. Ihan aikuisten oikeasti.

Why u such perf. Ennen esitystä fiilikset (Kuva: Rullaronkeli - instagram)
Jälkikäteen muunmuassa lyhyessä TV-Aichin dokumentissa näin lisää ihmisten backstage-fiiliksiä mitä jäi omalta jännitykseltä huomaamatta.. Tosin en usko että kovin moni ehtii omalta jännitykseltä miettimään paljoakaan muita.. Dokkarissa näkyi muutamien muitenkin pettymyksiä, maanista harjoittelua ennen esitystä, samaa jännitystä mistä olin itsekkin osallisena ja pukuilijoiden palavaa halua antaa parhaansa. Hulluja ihmisiä. Olette mielettömiä. Tämä on palanen joka on iso ja tärkeä osa summittia.


Aika meni yllättävän nopeaa ja siinä vaiheessa kun voittajat julkistettiin niin kaikki olivat varmasti väsyneitä, mutta palkinnot löysivät omistajansa! Meksikon voitto tuntui jo kaukaa ennustetulta, mutta jätkät vetivät mielettömän shown ja puvut olivat upeat.. Tässä vaiheessa myös tuntuu että voisin palailla katselemaan finaaliesityksiä uudestaan uusin silmin ja nostalgioimaan.. ehkä viinin kera ja seuran? MUTTA viimeinkin reissun yksi huipennus oli ohi ja luvassa seuraavana päivänä kuumaakin kuumempi paraati!